Viestit aiheesta: mummi

Äläppä huoli - mummin neuvot


Äidiltä opittuja vanhan ajan keinoja, konsteja, reseptejä ja työtapoja tuotuna tähän päivään.

Julkaistu , julkaisija

Se pelottava painekattila

 

Painekattila400px

 

Tiedättekö mikä on painekattila? Minun lapsuuteeni se kuului kuin perheenjäsen. Istuin jo hyvin pienestä pitäen korkealla jakkaralla ja hoidin erittäin vastuullista tehtävää: tuijotin renkaita.

Painekattilan kannessa oli erikoinen korkki, jonka keskiosa nousi ylös paineen kasvaessa kattilassa. Korkkiin oli tehty punaisia renkaita ja kun tietty määrä niitä oli noussut esiin, piti hakea äiti. Työ oli vastuullinen ja vaativa ja pienen tytön harhailevat ajatukset eivät aina oikein sopineet yhteen työn laadun kanssa. Oi - kuinkakohan monta kertaa oli läheltä piti tilanne?

Ennen minun syntymääni tai kun olin hyvin pieni, äidille oli käynyt vahinko. Enkä tarkoita tässä itseäni, vaikka olenkin yhdeksäs lapsi. Kukaan ei ollut vahtinut renkaita tai joku isoveljistäni oli hoitanut homman huonosti. Paine oli noussut kattilassa niin suureksi, että kansi oli räjähtänyt ja soppa lentänyt paineella kattoon. Hernekeiton jäljet katossa puuhellan yläpuolella näkyivät 70-luvun keittiöremonttiin asti.

Viikolla meillä oli hyvin usein ruokana lihakeitto tai hernekeitto, kalakeittoa harvemmin (Kukkolankoskella kasvaneelle äidilleni ei oikein kelvannut muu kuin siika ja lohtahan syötiin vain jouluna). Lihat ja liemi keitettiin ensin painekattilassa. Sitten kattila avattiin tarkoin menoin - niihin pääsin osallistumaan vähän isompana. Kun äiti oletti, että liha oli kypsää - aina se oli - kattila otettiin liedeltä ja kannenavausrituaali alkoi. Paineet kattilasta piti saada purettua hallitusti. Painekorkki oli metallia ja se oli hyvin kuuma, mutta äläppä huoli, äidillä oli keinonsa. Kannen päälle ja korkin ympärille kiedottiin märkä kylmä rätti, jonka avulla korkkia ruuvattiin auki pikku hiljaa niin, että paineen suhina aina alkoi pikkuisen ja aikansa suhistuaan loppui. Ja tämä uudestaan ja uudestaan niin kauan että kaikki korkin renkaat olivat painuneet sisään. Vasta sitten kannen sai avata. Liemi kirkastettiin ja lihat leikattiin ja lisättiin liemeen kulloisenkin keiton mukaan herneet tai keittovihannekset, perunat ja mausteet. Ja kansi taas kiinni, painekattila uudelleen kiehumaan ja tytär vahtimaan.

Painekattilan avulla kypsymisaika saatiin supistettua kai kolmasosaan normaalista ja sehän oli valtava sähkönsäästö. On hurja ero, onko liesi päällä tunnin vai kolme tuntia. Ja ennen vanhaan, kun oltiin viisaita ja ruhosta käytettiin netkin osat jotka eivät kypsy paistamalla kolme minuuttia per puoli, painekattila oli ihan välttämätön. Jos siis halusi ehtiä tehdä taloudellista  ruokaa kotona ja vielä mureaa ja hyvää.

Vasta näin aikuisena sitä ymmärtää, kuinka jännittävää elämää on lapsena saanut elää. Ja ehkäpä Kattilahattujen esi-idea on syntynyt jo tuolloin painekattilan korkkia vahtiessa.

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Riisipuuro

 

Riisipuuro_400

 

Sunnuntaisin äiti keitti aina riisipuuron. Lapsuudessani tietyt ruuat maistuivatkin paremmalta, kun niitä sai vain harvoin tai tiettyinä päivinä. Se me ollaan hukattu näinä yltäkylläisyyden aikoina. Mämmiä saa kaupoista kesät talvet ja pyhäruokia syödään arkena. Harmi! Kun jotain joutuu odottamaan, kasvattaa se himoa ja kun hetki lähestyy, niin odotus yhdistettynä makuun tekee ruuasta vielä taivaallisempaa.

Riisipuuro oli minun lempiruokaa lapsena ja on sitä vieläkin. Minulla oli vain hyvin tarkat vaatimukset puurolle jo pienenä. Puuro ei missään nimessä saanut palaa pohjaan. Jos se paloi, maistui koko puuro palaneelle ja pikku-Riitta kiukutteli äidille eikä syönyt. Mutta äläppä huoli, harvoin se äidilläni paloi. Puuroa ei myöskää saanut keittää yli eli liian kauan aikaa. Jyvät piti olla vielä erotettavissa, puuro ei saanut olla ylikypsää mössöä. Myös puuron paksuudella oli tiukat kriteerit, ei liian löysää velliä eikä “kenkähevosella ajettavaa” kuten äitini asian ilmaisi.

Tätä täydellistä riisipuuroa äitini sitten keitteli melkein joka sunnuntai. Vasta aikuisena olen tajunnut - niin kuin niin monet muutkin asiat - että riisipuuron keitto ilman kerroskattilaa on ihan vihoviimeinen homma. Sitä keittäessä täytyy päivystää yli tunti kattilan äärellä ja hämmentää pohjaa myöten koko ajan tai muuten puuro palaa pohjaan. Jos lähdet ihan hetkeksi pois, niin juuri sillä hetkellä palaminen alkaa. Äitini on siis seissyt elämänsä aikana eräänkin tunnin riisipuurokattilan äärellä hämmentämässä. Minä en millään kykenisi sellaiseen, en millään.

Riisipuuron olen nauttinut pienestä pitäen omalla erikoisella tavallani. En koskaan käytä puuroon sokeria, kanelia tai kiisseliä. Riisipuuro, iso voisilmä ja lasi kylmää maitoa ja se erikoisuus: puuron kanssa pitää olla kinkkua tai makkaraa. Ei leivän päällä, vaan ihan vaan kinkkusiivu rullalle, haukkaus ja puuroa päälle. Maistuu ihan järisyttävän hyvälle juuri näin.

Minulla on apuna teflonit ja vesihöyryt, enkä silti jaksa joka sunnuntai ryhtyä puuronkeittoon. Mutta aina kun teen, on lasten kiitollisuus kyllä palkitsevaa ja he myös osaavat arvostaa. Voi kunpa voisin aikamatkustaa, niin kävisin sanomassa sille pienelle Riitalle muutaman valitun sanan. Ja äidille muutaman kauniin.

 

Ei niin vahdittava riisipuuro
2 dl puuroriisiä
2-4 dl vettä
1 l maitoa
1 tl suolaa

Keitä riisi ja vesi ensin teflonkattilassa niin, että neste on imeytynyt riiseihin. Mitä enemmän vettä alkuvaiheessa, sitä nopeammin riisi kypsyy, sillä veden kanssa pohjaanpalamisen vaara ei ole niin suuri. Siirrä esikeitetty riisi kerroskattilaan eli höyrykattilaan ja lisää mikrossa kuumaksi lämmitetty mukillinen maitoa, sekoita. Laita höyrykattilan alaosaan vedenkeittimellä kiehutettu vesi ja laita puuro kiehumaan. Lämmitä loputkin maidot mukillinen kerrallaan mikrossa ja lisää ne riisin sekaan. Keitä puuro kypsäksi välillä hämmentäen ja lisää lopuksi suola.

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Ainaiset aamutoimet

IMG_1510

Illalla nukkumaan mennessä harmittaa. Taas on aamulla jäänyt sänky petaamatta ja lakanat ovat rypyssä. Oikaistua ei enää saa, kun mies nukkuu jo. Petaaminen veisi aikaa aamulla vain hetken, mutta silti se tahtoo jäädä. Edes lapsille en ole saanut opetettua aamutoimien jaloa taitoa. Ja minä siis ihan oikeasti inhoan ryppyistä, tunkkaista vuodetta. Opin kotonani niin hyvälle.

Niin - aamutoimet! Äitini kodinhoitorutiineihin ne aina kuuluivat. Ne olivat pieniä kotitöitä, jotka oli joka aamu tehtävä. Niistä ei luistettu edes sunnuntaisin, silloin ne tehtiin ehkä vaan vähän myöhemmin.

Ensimmäisenä aamuisin nautittiin tietysti aamupala. Meillä siihen kuului kahvia tai teetä ja äidin leipomia sämpylöitä sekä pallojuustoa. Äidin sämpylät - oi, niitä on ikävä. Aamupala oli aina katettuna pöytään, seisaaltaan ohimennen ei haukattu mitään. Aamupala nautittiin yöpuku päällä ja sitä oli tarjolla niin kauan, että eri aikaan lähtijät saivat syödäkseen.

Aamupalan jälkeen oli vuorossa aamupesu ja pukeutuminen. Meille tuli suihku vasta 80-luvun alussa, joten suihku ei kuulunut to do -listalle. Isommille sisaruksilleni äiti kuulemma laittoi letit ja lettinauhat joka aamu, minulle ei enää. Saunan jälkeisinä päivinä - torstaisin ja sunnuntaisin -  äiti laittoi itselleen papiljotit.

Keittiö piti aamupalan jälkeen siivota. Tiskit tiskattiin, pöydät pyyhittiin ja lattia piti myös lakaista, ne hommat äiti hoiteli, kun muut olivat jo lähteneet. Tärkein asia meillä lapsilla oli sänkyjen petaaminen ja huoneen tuuletus. Ikkuna auki heti herättyä ja raikasta ilmaa sisään, aamupalan jälkeen tyynyjen pöyhiminen, lakanoiden ja peitteen oikaisu ja lopuksi sängynpeitto. Petaamatonta sänkyä ei meidän talossa ollut koskaan. Sairaanakin piti siirtyä hetkeksi toiseen huoneeseen, jotta yön jäljiltä huone saatiin tuuletettua ja lakanat suoristettua, raikastettua. Ja se oli niin ihanaa - lakanoiden sileys ja viileys.

IMG_1516

Sängyllä lasten omatekemä omituisten otusten kerho.

 

Jos minulta kysyttäisiin, mikä on maailman paras tuoksu ja missä sitä voi haistella, niin vastaus olisi lapsuuden vastapedattu sänky suursiivouksen jälkeen ja sitä en enää voi haistella koskaan missään. Pakkasessa tuuletetut petivaatteet, pakkasessa kuivuneet mankeloidut lakanat - se tuoksu on syöpynyt mieleeni ja pysyy siellä. Sen parempaa ei ole. Mutta äläppä huoli - siitä suursiivouksesta kerron joskus myöhemmin.


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Vappu lähestyy - Mummin neuvoilla paras sima

 

Ullakko-sima

 

Meillä Lapissa simaa kutsutaan simmaksi, siis simma kahdella ämmällä. Kohta on vappu ja sima-aika. Suurin osa suomalaisista juo simmaa vain vappuna. Meillä kotona äitini teki ja simmaa juotiin vuodet ympäriinsä, limsaa ei ostettu kuin silloin, kun joku oli sairaana. Simma on aivan ihana saunajuoma ja olen niin onnellinen, kun kaikki omatkin lapset rakastavat simmaa. 

Aloitan valmistuksen keväällä, vähän ennen vappua. Nyt tätä kirjoittaessa kevään ensimmäinen erä on jo kohta juotu, kuvauspullollisen sain säästettyä. Eikä uusi satsi ole vielä valmistumassa! Tästä tulee lapsilta moitteita. Jatkan valmistusta pitkälle syksyyn, omenamehuaikaan saakka. Pidempään, jos on huono omenavuosi. 

Äitini simmaohje poikkeaa taas pikkuisen muiden ohjeista ja teen tietysti tarkalleen niin kuin äitinikin teki. Simman valmistus on äärimmäisen helppoa, mutta kylmää säilytystilaahan se vie, kun pitää vielä odottaa 4-5 päivää, että sima tekeytyy ja valmistuu. 

Kotona Sodankylässä meillä oli kellari, jossa mahtuivat pullot olemaan. Nyt meidän talossa on ihana maakellari ja sinne mahtuu pullo poikineen ja aikajärjestykseen. Joskus siellä saattaa olla kolme tai neljä eri aikaan tehtyä satsia valmiita ja valmistumassa olevia. Varsinkin jos siskontyttöni Tiina on tulossa Saksasta kylään. 

Tiina on asunut koko ikänsä Saksassa, mutta kun siskonlapset olivat pieniä, kävivät he melkein joka kesä mummilassa ja saivat aitoa mummintekemää. Riemu oli suuri, kun me muutimme aikoinaan tänne maalle ja minäkin aloin tehdä simaa ja Tiina sai sitä juodakseen pitkän tauon jälkeen. Tiina on jopa suunnitellut sauna- ja simmabaarin perustamista Berliiniin. Olisikohan se menestys?

Mutta sitten itse reseptiin. 

 

Ullakko-sima-valineet 
Simanvalmistustarpeet, osa näistä äidiltä perittyjä.

 

Mummin simma
1 puhdas ämpäri
2 isoa sitruunaa
2 dl siirappia (tummaa)
1 pss fariinisokeria (550g)
8 litraa kiehuvaa vettä
herneen kokoinen pala hiivaa

Pese sitruunat huolellisesti ja kuori kuorimaveitsellä, joka kuorii kuoret ohuesti ja laita kuoret ämpäriin. Poista huolellisesti sitruunoista valkoinen kuoriosa ja leikkaa sitruunat viipaleiksi ämpäriin. Tätä valkoisen osan poistoa äitini aina korosti, on tärkeä tehdä se huolellisesti, ettei sima maistu kitkerälke. 

Lisää ämpäriin fariinisokeri ja siirappi. Kaada päälle 8 litraa kiehuvaa vettä. Minä keitän veden vedenkeittimellä. Olen merkannut ämpärin kylkeen viivan kahdeksan litran kohdalle, niin ei tarvitse laskea tai mitata kuin ensimmäisellä kerralla. Olen melko varma, että juuri tämä kiehuvan veden käyttäminen tekee simasta niin hyvän makuisen. Kuuma vesi irrottaa sitruunasta parhaat maut. Sekoita kunnolla. 

Jätä ämpäri huoneenlämpöön ja tarkkaile lämpötilaa, jäähtymiseen menee aikaa jopa 3-4 tuntia eli ajoitus kannattaa miettiä. Kun neste on noin kädenlämpöistä tai tuntuu käteen vielä pikkuisen lämpöiseltä (jos käytät mittaria, niin noin 37 astetta), lisää herneen kokoinen pala hiivaa! Enempää ei tarvita, usko pois! 

Jos unohdat laittaa hiivan ajoissa eli neste on hiivalle liian kylmää, niin äläppä huoli, lämmitä sima laittamalla ämpäri tiskialtaaseen ja kuumaan veteen! Hiivan lisäämisen jälkeen peitä sima kannella tai pyyhkeellä ja jätä vuorokaudeksi huoneenlämpöön. 

Seuraavana päivänä huomaat, että sitruunat ovat nousseet pintaan, jos sima vain on lähtenyt oikeaoppisesti käymään. Älä missään nimessä sekoita juomaa, vaan siirrä ämpäriä varovasti jos siirrät, jotta pohjalla oleva hiiva jää pohjalle. Poista reikäkauhalla pintaan nousseet sitruunat. Siivilöi sima siivilän ja sideharson läpi kulhoon. Minä käytän kulhoa, jossa on nokka. Siitä sima on helppo pullottaa. Jätä hiivaisin loppu pari desiä pullottamatta. Vie pullot kylmään noin 4:ksi vuorokaudeksi, niin juomasta tulee helmeilevää. 

Varhaisin muisto itsestäni tosi pienenä on se, kun istun keittiön avatun alalaatikon vieressä lattialla ja syön paketista rusinoita. Söin ilmeisen paljon, koska seuraava muistikuva on, että äiti pitelee minua ja minä itken ja oksennan. Meidän simmassa ei ole koskaan käytetty rusinoita, ei äiti enkä minä.

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Äitini Eeva

Lue koko viesti: Äitini Eeva

Äitini Eeva (1922-2009) oli ison talon tyttöjä Kukkolankoskelta, Torniojokilaaksosta. Lapsena nauratti kovasti äitini omalta äidiltään Hulda Katariinalta perimä käsinkirjoitettu reseptivihko. Ei naurattanut niinkään ne ruuat, ne olivat tavallisia arkiruokia ja leivonnaisia, mutta ne määrät. 

Luukeitto
10 litraa vettä, luita, suolaa, maustepippuria, sipulia
½ ämpärillistä perunoita
¼  ämpärillistä porkkanoita
2 lanttua
¼ litraa ohraryynejä


Varsinaista teko-ohjetta ei monessakaan reseptissä ollut. Ilmeisesti ruuat nyt vaan piti osata valmistaa, itsestäänselvyyksiä oli turha kirjoittaa.

Äitini oli loistava ruuanlaittaja. Olen saanut kasvaa kodissa, jossa meitä on hellitty vastaleivotulla leivällä, tuoreella pullalla ja jokapäiväisellä kotiruualla Meitä on yhdeksän sisarusta, joten vaikka kotitalonsa ruokamääriin äitini ei tarvinnut yltää, aikamoisia annoksia päivässä hänkin joutui valmistamaan.

Aina lauantaisin siivoamisen ohella äidilläni oli leipomispäivä ja silloin paistuivat pullien ohella sämpylät koko viikoksi. Aina kun päivälliseksi  oli keittoa, jälkiruuaksi oli lettuja. Niitä pieniä, voissa paistettuja, rapeareunaisia – niin minä sen muistan ja haluan muistaa. Äitini oli suurimmaksi osaksi kotiäiti ja se osaltaan toki mahdollisti tämän. Mutta äitini väsymätön ahkeruus oli suurin syy: hän jaksoi touhuta aamusta iltaan väsymättä ja valittamatta. 

Vasta kun on saanut omat lapset ja yrittänyt helliä heitä edes murto-osalla siitä, mitä sai omalta äidiltä, on ymmärtänyt hänen työmäärän ja oppinut arvostamaan sitä. Näitä äidiltäni oppimiani vanhan ajan keinoja, konsteja, reseptejä ja työtapoja tuotuna tähän päivään olen ajatellut blogi-teksteissäni jakaa teille, Ullakon omaa slogania mukaillen. 

Äläppä huoli, seuraavalla kerralla saat ohjeet maailman parhaaseen sokerikakkupohjaan!

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

Lue koko viesti
Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot