Viestit aiheesta: vanhanajan reseptit

Äläppä huoli - mummin neuvot


Äidiltä opittuja vanhan ajan keinoja, konsteja, reseptejä ja työtapoja tuotuna tähän päivään.

Julkaistu , julkaisija

Se pelottava painekattila

 

Painekattila400px

 

Tiedättekö mikä on painekattila? Minun lapsuuteeni se kuului kuin perheenjäsen. Istuin jo hyvin pienestä pitäen korkealla jakkaralla ja hoidin erittäin vastuullista tehtävää: tuijotin renkaita.

Painekattilan kannessa oli erikoinen korkki, jonka keskiosa nousi ylös paineen kasvaessa kattilassa. Korkkiin oli tehty punaisia renkaita ja kun tietty määrä niitä oli noussut esiin, piti hakea äiti. Työ oli vastuullinen ja vaativa ja pienen tytön harhailevat ajatukset eivät aina oikein sopineet yhteen työn laadun kanssa. Oi - kuinkakohan monta kertaa oli läheltä piti tilanne?

Ennen minun syntymääni tai kun olin hyvin pieni, äidille oli käynyt vahinko. Enkä tarkoita tässä itseäni, vaikka olenkin yhdeksäs lapsi. Kukaan ei ollut vahtinut renkaita tai joku isoveljistäni oli hoitanut homman huonosti. Paine oli noussut kattilassa niin suureksi, että kansi oli räjähtänyt ja soppa lentänyt paineella kattoon. Hernekeiton jäljet katossa puuhellan yläpuolella näkyivät 70-luvun keittiöremonttiin asti.

Viikolla meillä oli hyvin usein ruokana lihakeitto tai hernekeitto, kalakeittoa harvemmin (Kukkolankoskella kasvaneelle äidilleni ei oikein kelvannut muu kuin siika ja lohtahan syötiin vain jouluna). Lihat ja liemi keitettiin ensin painekattilassa. Sitten kattila avattiin tarkoin menoin - niihin pääsin osallistumaan vähän isompana. Kun äiti oletti, että liha oli kypsää - aina se oli - kattila otettiin liedeltä ja kannenavausrituaali alkoi. Paineet kattilasta piti saada purettua hallitusti. Painekorkki oli metallia ja se oli hyvin kuuma, mutta äläppä huoli, äidillä oli keinonsa. Kannen päälle ja korkin ympärille kiedottiin märkä kylmä rätti, jonka avulla korkkia ruuvattiin auki pikku hiljaa niin, että paineen suhina aina alkoi pikkuisen ja aikansa suhistuaan loppui. Ja tämä uudestaan ja uudestaan niin kauan että kaikki korkin renkaat olivat painuneet sisään. Vasta sitten kannen sai avata. Liemi kirkastettiin ja lihat leikattiin ja lisättiin liemeen kulloisenkin keiton mukaan herneet tai keittovihannekset, perunat ja mausteet. Ja kansi taas kiinni, painekattila uudelleen kiehumaan ja tytär vahtimaan.

Painekattilan avulla kypsymisaika saatiin supistettua kai kolmasosaan normaalista ja sehän oli valtava sähkönsäästö. On hurja ero, onko liesi päällä tunnin vai kolme tuntia. Ja ennen vanhaan, kun oltiin viisaita ja ruhosta käytettiin netkin osat jotka eivät kypsy paistamalla kolme minuuttia per puoli, painekattila oli ihan välttämätön. Jos siis halusi ehtiä tehdä taloudellista  ruokaa kotona ja vielä mureaa ja hyvää.

Vasta näin aikuisena sitä ymmärtää, kuinka jännittävää elämää on lapsena saanut elää. Ja ehkäpä Kattilahattujen esi-idea on syntynyt jo tuolloin painekattilan korkkia vahtiessa.

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Äitini Eeva

Lue koko viesti: Äitini Eeva

Äitini Eeva (1922-2009) oli ison talon tyttöjä Kukkolankoskelta, Torniojokilaaksosta. Lapsena nauratti kovasti äitini omalta äidiltään Hulda Katariinalta perimä käsinkirjoitettu reseptivihko. Ei naurattanut niinkään ne ruuat, ne olivat tavallisia arkiruokia ja leivonnaisia, mutta ne määrät. 

Luukeitto
10 litraa vettä, luita, suolaa, maustepippuria, sipulia
½ ämpärillistä perunoita
¼  ämpärillistä porkkanoita
2 lanttua
¼ litraa ohraryynejä


Varsinaista teko-ohjetta ei monessakaan reseptissä ollut. Ilmeisesti ruuat nyt vaan piti osata valmistaa, itsestäänselvyyksiä oli turha kirjoittaa.

Äitini oli loistava ruuanlaittaja. Olen saanut kasvaa kodissa, jossa meitä on hellitty vastaleivotulla leivällä, tuoreella pullalla ja jokapäiväisellä kotiruualla Meitä on yhdeksän sisarusta, joten vaikka kotitalonsa ruokamääriin äitini ei tarvinnut yltää, aikamoisia annoksia päivässä hänkin joutui valmistamaan.

Aina lauantaisin siivoamisen ohella äidilläni oli leipomispäivä ja silloin paistuivat pullien ohella sämpylät koko viikoksi. Aina kun päivälliseksi  oli keittoa, jälkiruuaksi oli lettuja. Niitä pieniä, voissa paistettuja, rapeareunaisia – niin minä sen muistan ja haluan muistaa. Äitini oli suurimmaksi osaksi kotiäiti ja se osaltaan toki mahdollisti tämän. Mutta äitini väsymätön ahkeruus oli suurin syy: hän jaksoi touhuta aamusta iltaan väsymättä ja valittamatta. 

Vasta kun on saanut omat lapset ja yrittänyt helliä heitä edes murto-osalla siitä, mitä sai omalta äidiltä, on ymmärtänyt hänen työmäärän ja oppinut arvostamaan sitä. Näitä äidiltäni oppimiani vanhan ajan keinoja, konsteja, reseptejä ja työtapoja tuotuna tähän päivään olen ajatellut blogi-teksteissäni jakaa teille, Ullakon omaa slogania mukaillen. 

Äläppä huoli, seuraavalla kerralla saat ohjeet maailman parhaaseen sokerikakkupohjaan!

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

Lue koko viesti
Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot