Äidin leipäkeitto vai nykyajan ruokahävikki

Julkaistu , julkaisija

Äidin leipäkeitto vai nykyajan ruokahävikki

Ullakko-pinaattimunakas
Jämäpotuista ja spagetista tuunattu pinaattimunakas

Äitini ja hänen sukupolvensa ei heittänyt juuri mitään syötävää pois. Vihreistä perunoistakin leikattiin vain vihreä osa pois ja loput päätyivät kattilaan. Jos juustoon, leipään tai hilloon oli tullut hometta, poistettiin vain näkyvä home ja loput syötiin. En tiedä kuinka terveellistä se oli, mutta hengissä ollaan. Ruokaan suhtauduttiin kunnioituksella ja sitä käsiteltiin huolellisesti ja se saatiin säilymään, vaikka ei ollut nykyajan hienoja itseajattelevia jääkappipakastimia.

Ruokahävikkiä tuli meidän äidin taloudessa hyvin vähän. Suuri lapsikatras pakotti varmasti miettimään ja suunnittelemaan kaiken niin, ettei hukkaan mennyt paljon mitään. Pienestä asti opittiin, että jos lusikka oli käynyt omassa suussa, sillä ei enää otettu tarjoiluastiasta eikä voiveistä saa nuolla. Ruokailun jälkeen maidot ja voit korjattiin nopeasti kylmään, leivät pussiin ja tähteet jäähtymään puhtaisiin astioihin ja heti jäähtyneenä kylmään.  

Ehdottomasti eniten jäi yli - jos jotain ylipäätän jäi - keitettyjä kuoripäällisiä perunoita. Viikon ylijäämäpotuista tehtiin joko lisukkeeksi paistettuja perunoita tai ruuaksi kaikkien rakastamaa pyttipannua. Meidän pyttipannu taidettiin tehdä lähikaupan paksusta ja luonnonsuoleen pakatusta Berliinin-makkarasta. Jos oikein suurin silmin tuijotti lihatiskin antimia, saattoi saada kauppias-Onnilta pienen siivun maistiaisia. Muistaakseni aloitin itsenäisen kaupassakäynnin jo siinä iässä, kun lihatiskin makkarat ja minun silmät olivat samalla korkeudella.

Herkimmin pilaantuvaa oli maito. Enkä tarkoita tässä polkupyörän pinnojen väliin jäävää kauppakassia, jonka sisältö - muoviset maitopussit - meni pinnojen välissä rikki ja maito maahan. Varsinkin kun piti ajaa isolla naistenpyörällä seisten, kun penkille ei yltänyt istumaan ja omaa pyörää ei ollut. Lapsuuden trauma tuokin!

Mutta hapantuneesta maidosta on minulla lämpimät muistot! Tämä voi kuulostaa nykyihmisestä ällöltä, mutta hapan maito oli ihan keittokirjoissakin mainittu raaka-aine eikä ollut sen hullumpi kuin esim. kermaviili nykyään. Melkein aina kun meillä oli pääruuaksi keittoa, oli jälkiruuaksi lettuja. Ja ehdottomasti parhaimman makuiset letut valmistettiin hapantuneesta maidosta. Pienet letut äiti paistoi voissa valurautapannussa rapeareunaisiksi. Tämä gourmee-tasoinen jälkkäri oli lapsuuteni arkea, jonka tajusi ylellisyydeksi vasta, kun sai omia lapsia ja pyöritti omaa arkea.


Ullakko-sosekeitto
Sosekeitto on hyvä tapa käyttää hieman nahistuneet juurekset tai kasvikset

Yksi äitini ihanimmista ruokahävikinestoruuista oli leipäkeitto (suuri osa suomea ehkä kutsui sitä leipäressuksi). Ruisleipä syötiin lapsuudessani aina joko limppuna tai reikäleipänä. Välillä leikatut siivut kuivuivat niin, ettei niitä enää kelpuutettu tarjolle. Mutta äläppä huoli. Leivät jätettiin ilman muovipussia koriin kuivumaan. Vaaleasta leivästä äiti väänsi lihamyllyllä korppujauhoja, mutta ruisleivästä tehtiin leipäkeittoa. Kuivuneet ruisleivät pilkottiin kattilaan ja lisättiin vettä niin, että leivät peittyivät. Sitten keitettiin hiljaisella lämmöllä niin, että leivät pehmenivät ja keitosta tuli puuromaista. Tätä leipäkeittoa kun söi voisilmän ja kylmän maidon kanssa, oli onnellisuusprosentti lähellä sataa.

Ruokahävikki on varmasti sellainen nykyajan ongelma, jota äitini sukupolvi ei ymmärtäisi lainkaan. Miksi ostetaan niin paljon, että osan joutuu heittämään pois? Koko ajan ei jääkaapissa tarvitse olla kaikkia vaihtoehtoja. Entisajan konstit edullisista arkiruuista, harvoin syötävistä juhlaruuista ja jämäruokapäivistä pitäisi nostaa näkyvimmin esiin ja ihanteeksi. Kenelle ja mitä sillä haluaa osoittaa, että hamstraa? Kun on vähemmän rahaa, pitää suunnitella tarkemmin, eikä siinä ole mitään pahaa, se on viisautta.


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Kommentit: 1

Kommentit: 1

Sanna Alaluusua-luostarinen |
VS: Äidin leipäkeitto vai nykyajan ruokahävikki
Niin ihana tarina Eevan keittiöstä... Äitis olikin todella energinen ja kekseliäs nainen. Olen tainnut joskus sanoakin, että minun muistikuvissa hän oli aina keittiössä; joko valmistamassa ruokaa tai leipomassa pullaa. Näitä sinun lapsuusmuistoja on ilo lukea ja aina niistä voi jotain oppiakin! :D
Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti

Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot