Äläppä huoli - mummin neuvot

Näytä nykyinen sisältö RSS-syötteenä

Äläppä huoli - mummin neuvot

Äidiltä opittuja vanhan ajan keinoja, konsteja, reseptejä ja työtapoja tuotuna tähän päivään.


Julkaistu , julkaisija

Äidin leipäkeitto vai nykyajan ruokahävikki

Ullakko-pinaattimunakas
Jämäpotuista ja spagetista tuunattu pinaattimunakas

Äitini ja hänen sukupolvensa ei heittänyt juuri mitään syötävää pois. Vihreistä perunoistakin leikattiin vain vihreä osa pois ja loput päätyivät kattilaan. Jos juustoon, leipään tai hilloon oli tullut hometta, poistettiin vain näkyvä home ja loput syötiin. En tiedä kuinka terveellistä se oli, mutta hengissä ollaan. Ruokaan suhtauduttiin kunnioituksella ja sitä käsiteltiin huolellisesti ja se saatiin säilymään, vaikka ei ollut nykyajan hienoja itseajattelevia jääkappipakastimia.

Ruokahävikkiä tuli meidän äidin taloudessa hyvin vähän. Suuri lapsikatras pakotti varmasti miettimään ja suunnittelemaan kaiken niin, ettei hukkaan mennyt paljon mitään. Pienestä asti opittiin, että jos lusikka oli käynyt omassa suussa, sillä ei enää otettu tarjoiluastiasta eikä voiveistä saa nuolla. Ruokailun jälkeen maidot ja voit korjattiin nopeasti kylmään, leivät pussiin ja tähteet jäähtymään puhtaisiin astioihin ja heti jäähtyneenä kylmään.  

Ehdottomasti eniten jäi yli - jos jotain ylipäätän jäi - keitettyjä kuoripäällisiä perunoita. Viikon ylijäämäpotuista tehtiin joko lisukkeeksi paistettuja perunoita tai ruuaksi kaikkien rakastamaa pyttipannua. Meidän pyttipannu taidettiin tehdä lähikaupan paksusta ja luonnonsuoleen pakatusta Berliinin-makkarasta. Jos oikein suurin silmin tuijotti lihatiskin antimia, saattoi saada kauppias-Onnilta pienen siivun maistiaisia. Muistaakseni aloitin itsenäisen kaupassakäynnin jo siinä iässä, kun lihatiskin makkarat ja minun silmät olivat samalla korkeudella.

Herkimmin pilaantuvaa oli maito. Enkä tarkoita tässä polkupyörän pinnojen väliin jäävää kauppakassia, jonka sisältö - muoviset maitopussit - meni pinnojen välissä rikki ja maito maahan. Varsinkin kun piti ajaa isolla naistenpyörällä seisten, kun penkille ei yltänyt istumaan ja omaa pyörää ei ollut. Lapsuuden trauma tuokin!

Mutta hapantuneesta maidosta on minulla lämpimät muistot! Tämä voi kuulostaa nykyihmisestä ällöltä, mutta hapan maito oli ihan keittokirjoissakin mainittu raaka-aine eikä ollut sen hullumpi kuin esim. kermaviili nykyään. Melkein aina kun meillä oli pääruuaksi keittoa, oli jälkiruuaksi lettuja. Ja ehdottomasti parhaimman makuiset letut valmistettiin hapantuneesta maidosta. Pienet letut äiti paistoi voissa valurautapannussa rapeareunaisiksi. Tämä gourmee-tasoinen jälkkäri oli lapsuuteni arkea, jonka tajusi ylellisyydeksi vasta, kun sai omia lapsia ja pyöritti omaa arkea.


Ullakko-sosekeitto
Sosekeitto on hyvä tapa käyttää hieman nahistuneet juurekset tai kasvikset

Yksi äitini ihanimmista ruokahävikinestoruuista oli leipäkeitto (suuri osa suomea ehkä kutsui sitä leipäressuksi). Ruisleipä syötiin lapsuudessani aina joko limppuna tai reikäleipänä. Välillä leikatut siivut kuivuivat niin, ettei niitä enää kelpuutettu tarjolle. Mutta äläppä huoli. Leivät jätettiin ilman muovipussia koriin kuivumaan. Vaaleasta leivästä äiti väänsi lihamyllyllä korppujauhoja, mutta ruisleivästä tehtiin leipäkeittoa. Kuivuneet ruisleivät pilkottiin kattilaan ja lisättiin vettä niin, että leivät peittyivät. Sitten keitettiin hiljaisella lämmöllä niin, että leivät pehmenivät ja keitosta tuli puuromaista. Tätä leipäkeittoa kun söi voisilmän ja kylmän maidon kanssa, oli onnellisuusprosentti lähellä sataa.

Ruokahävikki on varmasti sellainen nykyajan ongelma, jota äitini sukupolvi ei ymmärtäisi lainkaan. Miksi ostetaan niin paljon, että osan joutuu heittämään pois? Koko ajan ei jääkaapissa tarvitse olla kaikkia vaihtoehtoja. Entisajan konstit edullisista arkiruuista, harvoin syötävistä juhlaruuista ja jämäruokapäivistä pitäisi nostaa näkyvimmin esiin ja ihanteeksi. Kenelle ja mitä sillä haluaa osoittaa, että hamstraa? Kun on vähemmän rahaa, pitää suunnitella tarkemmin, eikä siinä ole mitään pahaa, se on viisautta.


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Joulu ja piparin tuoksu

Ullakko-blogi-piparit400px

 

Äidilläni oli vanhassa Hulda Katariinalta perityssä mustakantisessa reseptivihkossa pipariohje, jonka mukaan meillä aina piparit leivottiin. En usko, että äitini käytti koskaan pipareissaan valmistaikinaa. Joulutorttujen suhteen äiti ei ollut niin tarkka, valmistorttutaikinalla ja kaupan luumuhillolla tehtiin tortut, kun sellaiset kaupan valikoimiin vakiintuivat - mutta vain kerta-annos kerrallaan ja seuraavana päivänä tarvittaessa uudet.

Pipareita sen sijaan talkoiltiin runsaasti ja useampi päivä. Ensimmäisenä päivänä tehtiin taikina. Valmistus aloitettiin keittämällä mausteet kattilassa - tuoksu oli niin ihana, melkein jo maistoi piparin.

Taikinanvalmistuspäivänä leivottiin aina koekakku. Oli jännittävää istua pallilla uunin edessä ja vahtia, pysyikö pipari muodossaan, vai lähtikö kakku leviämään. Jos pipari levisi pellille, niin äläppä huoli - taikinassa oli vain liian vähän jauhoja ja niiden lisäyksen jälkeen piti paistaa uusi koekakku. Osallistumalla piparivahtiin sai koekakun palkaksi.

Kun taikina oli saatu valmiiksi ja hyväksi, laitettiin se lepäämään jääkaappiin vähintäänkin yön tai useamman yli. Muistaakseni äiti kääri taikinan voipaperiin. Mausteet ja maut tasoittuvat taikinan levätessä, muistan äitini sanoneen.

70-luvun alkupuolella meille hankittiin jättikokoinen 500:n litran pakastin. Sen päällä äiti aina kauli piparitaikinan niin kauan, kuin pakastin meillä oli. Kaulittu taikinaympyrä oli hurjan iso ja jotta se oli tasapaksuinen, kaulitsemisen hoiti äiti.

Muoteilla paineleminen oli se hauskin vaihe ja siihen sai lapsikin osallistua. Tarkkana piti olla, turhia välejä ei pipareiden väliin saanut jättää. Äiti leipoi koko taikinan ensin kertaalleen, laittoi roippeet jääkaappiin odottamaan ja vasta kun koko taikina oli kertaalleen leivottu tehtiin reunataikinoista uusi levitys. Taikina hupeni ja hupeni ja se oli lapsen mielestä hauskaa. Vihoviimeiset roippeet sain kaulia tai taputella jättipipariksi.

Vasta kun koko taikina oli leivottu ja pipareita oli kaikki mahdolliset pellit, tarjottimet ja pöydät pullollaan, aloitettiin paistaminen. Pipareiden paistoaika on niin lyhyt, että yhden lapsen piti istua koko ajan uunin edessä vahdissa, ettei piparit pala.

Valmiit piparit liu’utettiin pelliltä pakastimen päälle ja kuuma uunipelti kiikutettiin ulkoportaille jäähtymään. Piparinpaisto pyöri kuin liukuhihnatyö ja jäähtyneet piparit pinottiin peltirasiaan tai voipaperilla vuorattuun kannelliseen pahvilaatikkoon.

Kun piparit oli saatu tehtyä, niitä sai syödä niin paljon kuin halusi ja koskaan ne eivät loppuneet kesken. Näin ainakin minun lapsuudessa. Voihan olla, että koska olin se pahnanpohjimmainen ja yhdeksäs, niin äidillä oli jäänyt taikinan annoskokoasetukset päälle niiltä ajoilta, kun joulupipareita oli nauttimassa kymmenenkin omaa suuta ja vieraat päälle. Ainakin yhtenä vuonna, kun olin vihoviimeinen kotona asuja, pipareita riitti vielä juhannuskahville.

Ihanaa, piparintuoksuista joulunodotusaikaa teille kaikille! Ja leipokaa lapsillenne ihania muistoja!

 

Hulda Katariinan piparit
425g voita
425 g sokeria
2 dl siirappia
2dl kermaa
1 muna
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
n. 1 kg vehnäjauhoja

Mittaa kattilaan siirappi ja kaneli sekä inkivääri. Kiehauta ja laita jäähtymään esim. kylmään veteen tai lumihankeen. Kun siirappi mausteseos on jäähtynyt, vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään ja lisää muna. Lisää siirappi-mausteseo, sekoita.

Sekoita pieneen määrään jauhoja sooda ja leivinjauhe. Jos koko kilo jauhoja ei mene, sooda ja leivinjauhe päätyvät kuitenkin kokonaisuudessaan taikinaan. Lisää kerma ja jauhot vuorotellen. Jauhojen hyvän määrän oppii vuosien saatossa. Loppuvaiheessa tunnustele taikinaa, esim pyöritä taikinasta pallo ja jos tuntuu leivottavalta, taikina on valmis. Tai leivo koekakku ja jos pipari paistaessa leviää, lisää jauhoja.

Laita taikina tekeytymään jääkaappiin päiväksi tai kahdeksi. Kauli kylmänä ohueksi levyksi ja painele muotilla pipareiksi. Paista uunipellillä leivinpaperin päällä 200°C noin 5-7 minuuttia. Muista vahtia, paistuvat tosi nopeasti.

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Se pelottava painekattila

 

Painekattila400px

 

Tiedättekö mikä on painekattila? Minun lapsuuteeni se kuului kuin perheenjäsen. Istuin jo hyvin pienestä pitäen korkealla jakkaralla ja hoidin erittäin vastuullista tehtävää: tuijotin renkaita.

Painekattilan kannessa oli erikoinen korkki, jonka keskiosa nousi ylös paineen kasvaessa kattilassa. Korkkiin oli tehty punaisia renkaita ja kun tietty määrä niitä oli noussut esiin, piti hakea äiti. Työ oli vastuullinen ja vaativa ja pienen tytön harhailevat ajatukset eivät aina oikein sopineet yhteen työn laadun kanssa. Oi - kuinkakohan monta kertaa oli läheltä piti tilanne?

Ennen minun syntymääni tai kun olin hyvin pieni, äidille oli käynyt vahinko. Enkä tarkoita tässä itseäni, vaikka olenkin yhdeksäs lapsi. Kukaan ei ollut vahtinut renkaita tai joku isoveljistäni oli hoitanut homman huonosti. Paine oli noussut kattilassa niin suureksi, että kansi oli räjähtänyt ja soppa lentänyt paineella kattoon. Hernekeiton jäljet katossa puuhellan yläpuolella näkyivät 70-luvun keittiöremonttiin asti.

Viikolla meillä oli hyvin usein ruokana lihakeitto tai hernekeitto, kalakeittoa harvemmin (Kukkolankoskella kasvaneelle äidilleni ei oikein kelvannut muu kuin siika ja lohtahan syötiin vain jouluna). Lihat ja liemi keitettiin ensin painekattilassa. Sitten kattila avattiin tarkoin menoin - niihin pääsin osallistumaan vähän isompana. Kun äiti oletti, että liha oli kypsää - aina se oli - kattila otettiin liedeltä ja kannenavausrituaali alkoi. Paineet kattilasta piti saada purettua hallitusti. Painekorkki oli metallia ja se oli hyvin kuuma, mutta äläppä huoli, äidillä oli keinonsa. Kannen päälle ja korkin ympärille kiedottiin märkä kylmä rätti, jonka avulla korkkia ruuvattiin auki pikku hiljaa niin, että paineen suhina aina alkoi pikkuisen ja aikansa suhistuaan loppui. Ja tämä uudestaan ja uudestaan niin kauan että kaikki korkin renkaat olivat painuneet sisään. Vasta sitten kannen sai avata. Liemi kirkastettiin ja lihat leikattiin ja lisättiin liemeen kulloisenkin keiton mukaan herneet tai keittovihannekset, perunat ja mausteet. Ja kansi taas kiinni, painekattila uudelleen kiehumaan ja tytär vahtimaan.

Painekattilan avulla kypsymisaika saatiin supistettua kai kolmasosaan normaalista ja sehän oli valtava sähkönsäästö. On hurja ero, onko liesi päällä tunnin vai kolme tuntia. Ja ennen vanhaan, kun oltiin viisaita ja ruhosta käytettiin netkin osat jotka eivät kypsy paistamalla kolme minuuttia per puoli, painekattila oli ihan välttämätön. Jos siis halusi ehtiä tehdä taloudellista  ruokaa kotona ja vielä mureaa ja hyvää.

Vasta näin aikuisena sitä ymmärtää, kuinka jännittävää elämää on lapsena saanut elää. Ja ehkäpä Kattilahattujen esi-idea on syntynyt jo tuolloin painekattilan korkkia vahtiessa.

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Riisipuuro

 

Riisipuuro_400

 

Sunnuntaisin äiti keitti aina riisipuuron. Lapsuudessani tietyt ruuat maistuivatkin paremmalta, kun niitä sai vain harvoin tai tiettyinä päivinä. Se me ollaan hukattu näinä yltäkylläisyyden aikoina. Mämmiä saa kaupoista kesät talvet ja pyhäruokia syödään arkena. Harmi! Kun jotain joutuu odottamaan, kasvattaa se himoa ja kun hetki lähestyy, niin odotus yhdistettynä makuun tekee ruuasta vielä taivaallisempaa.

Riisipuuro oli minun lempiruokaa lapsena ja on sitä vieläkin. Minulla oli vain hyvin tarkat vaatimukset puurolle jo pienenä. Puuro ei missään nimessä saanut palaa pohjaan. Jos se paloi, maistui koko puuro palaneelle ja pikku-Riitta kiukutteli äidille eikä syönyt. Mutta äläppä huoli, harvoin se äidilläni paloi. Puuroa ei myöskää saanut keittää yli eli liian kauan aikaa. Jyvät piti olla vielä erotettavissa, puuro ei saanut olla ylikypsää mössöä. Myös puuron paksuudella oli tiukat kriteerit, ei liian löysää velliä eikä “kenkähevosella ajettavaa” kuten äitini asian ilmaisi.

Tätä täydellistä riisipuuroa äitini sitten keitteli melkein joka sunnuntai. Vasta aikuisena olen tajunnut - niin kuin niin monet muutkin asiat - että riisipuuron keitto ilman kerroskattilaa on ihan vihoviimeinen homma. Sitä keittäessä täytyy päivystää yli tunti kattilan äärellä ja hämmentää pohjaa myöten koko ajan tai muuten puuro palaa pohjaan. Jos lähdet ihan hetkeksi pois, niin juuri sillä hetkellä palaminen alkaa. Äitini on siis seissyt elämänsä aikana eräänkin tunnin riisipuurokattilan äärellä hämmentämässä. Minä en millään kykenisi sellaiseen, en millään.

Riisipuuron olen nauttinut pienestä pitäen omalla erikoisella tavallani. En koskaan käytä puuroon sokeria, kanelia tai kiisseliä. Riisipuuro, iso voisilmä ja lasi kylmää maitoa ja se erikoisuus: puuron kanssa pitää olla kinkkua tai makkaraa. Ei leivän päällä, vaan ihan vaan kinkkusiivu rullalle, haukkaus ja puuroa päälle. Maistuu ihan järisyttävän hyvälle juuri näin.

Minulla on apuna teflonit ja vesihöyryt, enkä silti jaksa joka sunnuntai ryhtyä puuronkeittoon. Mutta aina kun teen, on lasten kiitollisuus kyllä palkitsevaa ja he myös osaavat arvostaa. Voi kunpa voisin aikamatkustaa, niin kävisin sanomassa sille pienelle Riitalle muutaman valitun sanan. Ja äidille muutaman kauniin.

 

Ei niin vahdittava riisipuuro
2 dl puuroriisiä
2-4 dl vettä
1 l maitoa
1 tl suolaa

Keitä riisi ja vesi ensin teflonkattilassa niin, että neste on imeytynyt riiseihin. Mitä enemmän vettä alkuvaiheessa, sitä nopeammin riisi kypsyy, sillä veden kanssa pohjaanpalamisen vaara ei ole niin suuri. Siirrä esikeitetty riisi kerroskattilaan eli höyrykattilaan ja lisää mikrossa kuumaksi lämmitetty mukillinen maitoa, sekoita. Laita höyrykattilan alaosaan vedenkeittimellä kiehutettu vesi ja laita puuro kiehumaan. Lämmitä loputkin maidot mukillinen kerrallaan mikrossa ja lisää ne riisin sekaan. Keitä puuro kypsäksi välillä hämmentäen ja lisää lopuksi suola.

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Ainaiset aamutoimet

IMG_1510

Illalla nukkumaan mennessä harmittaa. Taas on aamulla jäänyt sänky petaamatta ja lakanat ovat rypyssä. Oikaistua ei enää saa, kun mies nukkuu jo. Petaaminen veisi aikaa aamulla vain hetken, mutta silti se tahtoo jäädä. Edes lapsille en ole saanut opetettua aamutoimien jaloa taitoa. Ja minä siis ihan oikeasti inhoan ryppyistä, tunkkaista vuodetta. Opin kotonani niin hyvälle.

Niin - aamutoimet! Äitini kodinhoitorutiineihin ne aina kuuluivat. Ne olivat pieniä kotitöitä, jotka oli joka aamu tehtävä. Niistä ei luistettu edes sunnuntaisin, silloin ne tehtiin ehkä vaan vähän myöhemmin.

Ensimmäisenä aamuisin nautittiin tietysti aamupala. Meillä siihen kuului kahvia tai teetä ja äidin leipomia sämpylöitä sekä pallojuustoa. Äidin sämpylät - oi, niitä on ikävä. Aamupala oli aina katettuna pöytään, seisaaltaan ohimennen ei haukattu mitään. Aamupala nautittiin yöpuku päällä ja sitä oli tarjolla niin kauan, että eri aikaan lähtijät saivat syödäkseen.

Aamupalan jälkeen oli vuorossa aamupesu ja pukeutuminen. Meille tuli suihku vasta 80-luvun alussa, joten suihku ei kuulunut to do -listalle. Isommille sisaruksilleni äiti kuulemma laittoi letit ja lettinauhat joka aamu, minulle ei enää. Saunan jälkeisinä päivinä - torstaisin ja sunnuntaisin -  äiti laittoi itselleen papiljotit.

Keittiö piti aamupalan jälkeen siivota. Tiskit tiskattiin, pöydät pyyhittiin ja lattia piti myös lakaista, ne hommat äiti hoiteli, kun muut olivat jo lähteneet. Tärkein asia meillä lapsilla oli sänkyjen petaaminen ja huoneen tuuletus. Ikkuna auki heti herättyä ja raikasta ilmaa sisään, aamupalan jälkeen tyynyjen pöyhiminen, lakanoiden ja peitteen oikaisu ja lopuksi sängynpeitto. Petaamatonta sänkyä ei meidän talossa ollut koskaan. Sairaanakin piti siirtyä hetkeksi toiseen huoneeseen, jotta yön jäljiltä huone saatiin tuuletettua ja lakanat suoristettua, raikastettua. Ja se oli niin ihanaa - lakanoiden sileys ja viileys.

IMG_1516

Sängyllä lasten omatekemä omituisten otusten kerho.

 

Jos minulta kysyttäisiin, mikä on maailman paras tuoksu ja missä sitä voi haistella, niin vastaus olisi lapsuuden vastapedattu sänky suursiivouksen jälkeen ja sitä en enää voi haistella koskaan missään. Pakkasessa tuuletetut petivaatteet, pakkasessa kuivuneet mankeloidut lakanat - se tuoksu on syöpynyt mieleeni ja pysyy siellä. Sen parempaa ei ole. Mutta äläppä huoli - siitä suursiivouksesta kerron joskus myöhemmin.


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Vappu lähestyy - Mummin neuvoilla paras sima

 

Ullakko-sima

 

Meillä Lapissa simaa kutsutaan simmaksi, siis simma kahdella ämmällä. Kohta on vappu ja sima-aika. Suurin osa suomalaisista juo simmaa vain vappuna. Meillä kotona äitini teki ja simmaa juotiin vuodet ympäriinsä, limsaa ei ostettu kuin silloin, kun joku oli sairaana. Simma on aivan ihana saunajuoma ja olen niin onnellinen, kun kaikki omatkin lapset rakastavat simmaa. 

Aloitan valmistuksen keväällä, vähän ennen vappua. Nyt tätä kirjoittaessa kevään ensimmäinen erä on jo kohta juotu, kuvauspullollisen sain säästettyä. Eikä uusi satsi ole vielä valmistumassa! Tästä tulee lapsilta moitteita. Jatkan valmistusta pitkälle syksyyn, omenamehuaikaan saakka. Pidempään, jos on huono omenavuosi. 

Äitini simmaohje poikkeaa taas pikkuisen muiden ohjeista ja teen tietysti tarkalleen niin kuin äitinikin teki. Simman valmistus on äärimmäisen helppoa, mutta kylmää säilytystilaahan se vie, kun pitää vielä odottaa 4-5 päivää, että sima tekeytyy ja valmistuu. 

Kotona Sodankylässä meillä oli kellari, jossa mahtuivat pullot olemaan. Nyt meidän talossa on ihana maakellari ja sinne mahtuu pullo poikineen ja aikajärjestykseen. Joskus siellä saattaa olla kolme tai neljä eri aikaan tehtyä satsia valmiita ja valmistumassa olevia. Varsinkin jos siskontyttöni Tiina on tulossa Saksasta kylään. 

Tiina on asunut koko ikänsä Saksassa, mutta kun siskonlapset olivat pieniä, kävivät he melkein joka kesä mummilassa ja saivat aitoa mummintekemää. Riemu oli suuri, kun me muutimme aikoinaan tänne maalle ja minäkin aloin tehdä simaa ja Tiina sai sitä juodakseen pitkän tauon jälkeen. Tiina on jopa suunnitellut sauna- ja simmabaarin perustamista Berliiniin. Olisikohan se menestys?

Mutta sitten itse reseptiin. 

 

Ullakko-sima-valineet 
Simanvalmistustarpeet, osa näistä äidiltä perittyjä.

 

Mummin simma
1 puhdas ämpäri
2 isoa sitruunaa
2 dl siirappia (tummaa)
1 pss fariinisokeria (550g)
8 litraa kiehuvaa vettä
herneen kokoinen pala hiivaa

Pese sitruunat huolellisesti ja kuori kuorimaveitsellä, joka kuorii kuoret ohuesti ja laita kuoret ämpäriin. Poista huolellisesti sitruunoista valkoinen kuoriosa ja leikkaa sitruunat viipaleiksi ämpäriin. Tätä valkoisen osan poistoa äitini aina korosti, on tärkeä tehdä se huolellisesti, ettei sima maistu kitkerälke. 

Lisää ämpäriin fariinisokeri ja siirappi. Kaada päälle 8 litraa kiehuvaa vettä. Minä keitän veden vedenkeittimellä. Olen merkannut ämpärin kylkeen viivan kahdeksan litran kohdalle, niin ei tarvitse laskea tai mitata kuin ensimmäisellä kerralla. Olen melko varma, että juuri tämä kiehuvan veden käyttäminen tekee simasta niin hyvän makuisen. Kuuma vesi irrottaa sitruunasta parhaat maut. Sekoita kunnolla. 

Jätä ämpäri huoneenlämpöön ja tarkkaile lämpötilaa, jäähtymiseen menee aikaa jopa 3-4 tuntia eli ajoitus kannattaa miettiä. Kun neste on noin kädenlämpöistä tai tuntuu käteen vielä pikkuisen lämpöiseltä (jos käytät mittaria, niin noin 37 astetta), lisää herneen kokoinen pala hiivaa! Enempää ei tarvita, usko pois! 

Jos unohdat laittaa hiivan ajoissa eli neste on hiivalle liian kylmää, niin äläppä huoli, lämmitä sima laittamalla ämpäri tiskialtaaseen ja kuumaan veteen! Hiivan lisäämisen jälkeen peitä sima kannella tai pyyhkeellä ja jätä vuorokaudeksi huoneenlämpöön. 

Seuraavana päivänä huomaat, että sitruunat ovat nousseet pintaan, jos sima vain on lähtenyt oikeaoppisesti käymään. Älä missään nimessä sekoita juomaa, vaan siirrä ämpäriä varovasti jos siirrät, jotta pohjalla oleva hiiva jää pohjalle. Poista reikäkauhalla pintaan nousseet sitruunat. Siivilöi sima siivilän ja sideharson läpi kulhoon. Minä käytän kulhoa, jossa on nokka. Siitä sima on helppo pullottaa. Jätä hiivaisin loppu pari desiä pullottamatta. Vie pullot kylmään noin 4:ksi vuorokaudeksi, niin juomasta tulee helmeilevää. 

Varhaisin muisto itsestäni tosi pienenä on se, kun istun keittiön avatun alalaatikon vieressä lattialla ja syön paketista rusinoita. Söin ilmeisen paljon, koska seuraava muistikuva on, että äiti pitelee minua ja minä itken ja oksennan. Meidän simmassa ei ole koskaan käytetty rusinoita, ei äiti enkä minä.

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Maailman paras täytekakkupohja - ei helpoin mutta paras

 

Ullakko-taytekakku

 

”Voi kun osaisin leipoa yhtä hyvin kuin äitini!” olen toivonut usein. Onneksi sain pienestä tytöstä alkaen osallistua ja jotain kai opinkin. Ainakin kakkupohjan!

Päätehtäväni oli vuosien ajan kakkuja tehdessä jauhojen sekoitus. Äiti mittasi jauhot, perunajauhot ja leivinjauheen ja minun piti sekoittaa ja sekoittaa ja vielä vähän sekoittaa. Jatkoin tätä huolellista jauhojensekoittamistyyliä myös koko aikuisiän aina siihen asti, kun sain omat lapset. Silloin vasta minulla välähti: ei niitä jauhoja välttämättä tarvitse kymmentä minuuttia sekoittaa, minut vain laitettiin tekemään niin, jotta äiti sai leipoa muun osuuden rauhassa. Kyllä nauroin makeasti ja pitkään, kun asia minulle valkeni. Ja jatkoin tietenkin perinnettä omien lapsieni kanssa.

Tässä ohjeessa keltuaiset ja valkuaiset erotellaan toisistaan ja muistan vieläkin päivän, kun sain ensimmäistä kertaa kokeilla ja se onnistui. Tarkkana pitää olla, keltuaista ei saa mennä tippaakaan valkuaisen joukkoon!

Aina ennen pääsiäistä kananmunat tyhjennettiin puhaltamalla ja äitini osasi puhaltaa munat niin, että keltuaiset ja valkuaiset meni eri kulhoihin. Leivonnastakin saa extremeä – tuota en ole koskaan uskaltanut kokeilla. Kannattaa erotella munat vaikka kahvikuppeihin, niin virheet tai huonot munat eivät pilaa koko satsia.

Minusta on tärkeää, että kakkupohjassakin on makua ja oikeaa rakennetta, eikä vain täytteissä. Äidin sokerikakkupohja on kuohkea, ei liian makea ja nousee aivan mahtavasti – siksi se on myös maailman paras.

 

Ullakko-taytekakku-kakkupohjat

Ainesosat

6 munaa

3 dl hienoa sokeria

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 ½ dl perunajauhoja

1 ½ tl leivinjauhetta

Valmistusohje

Laita uuni kuumenemaan 150°C:n. Laita isoon kakkuvuokaan reilu ruokalusikallinen voita ja laita se lämpenevään uuniin kunnes voi on sulaa, siihen menee vain hetki. Voitele kakkuvuoka huolellisesti, reunat myös ihan ylös asti. Ravistele vuoan pohjalle mannaryynejä ja vuokaa kallistaen pyörittämällä käsittele ryyneillä myös reunat. Äiti käytti aina mannaryynejä, mutta totta kai korppujauhotkin käy.

Laita vehnä- ja perunajauho sekä leivinjauhe omaan kulhoon ja sekoita ne hyvin keskenään. Tai pane lapsi asialle.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vatkaa ensin valkuaisista kova valkuaisvaahto - niin että kun kulhoa kääntää, vaahto pysyy kulhossa.

Vatkaa seuraavaksi keltuaiset vaahdoksi. (Kun teet tässä järjestyksessä vispilöitä ei tarvitse välissä pestä.) Lisää keltuaisvaahdon sekaan sokeri ja jatka vispaamista, kunnes sokeri on sulautunut keltuaisiin. Keltuaisten väri muuttuu vaaleankeltaiseksi ja tilavuus kasvaa huomattavasti.

Yhdistä valkuaisvaahto keltuaisvaahtoon. Äitini pyöritti vatkainta aina vain yhteen suuntaa koko vatkaamisen ajan, en tiedä onko siinä taikaa, mutta itse teen samoin. Siivilöi vaahtoon jauhoseos muutamassa erässä ja sekoita sähkövatkaimen pienellä nopeudella varovaisesti. Varo etteivät jauhot jää klöntiksi kulhon pohjalle.

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 150°c uunissa noin tunti. Kakku on kypsää, jos tikkuun, jonka pistät kakun keskelle, ei tartu enää taikinaa. Vältä turhaa luukun avaamista kesken paiston äläkä kolauttele uuninluukkua.

Kuuden munan kakku on laskennallisesti tarkoitettu noin 20:lle hengelle, mutta paljonhan se on myös siitä kiinni, mitä muuta tarjottavaa on. Kakkupohja on niin korkea, että sen saa helposti leikattua neljään osaan eli täytettä tulee kolmeen väliin. Jos tarvitset jättikakun juhliin, voit paista kakun uunipellillä. Kakusta tulee niin paksu, että sen saa leikattua kahteen osaan ja kahdesta pellillisestä saat jo aika mahtavan kakun.

 

Äläppä huoli, seuraavalla kerralla saat ohjeet maailman parhaaseen simmaan, kuten Lapissa simaa kutsutaan.


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Äitini Eeva

Lue koko viesti: Äitini Eeva

Äitini Eeva (1922-2009) oli ison talon tyttöjä Kukkolankoskelta, Torniojokilaaksosta. Lapsena nauratti kovasti äitini omalta äidiltään Hulda Katariinalta perimä käsinkirjoitettu reseptivihko. Ei naurattanut niinkään ne ruuat, ne olivat tavallisia arkiruokia ja leivonnaisia, mutta ne määrät. 

Luukeitto
10 litraa vettä, luita, suolaa, maustepippuria, sipulia
½ ämpärillistä perunoita
¼  ämpärillistä porkkanoita
2 lanttua
¼ litraa ohraryynejä


Varsinaista teko-ohjetta ei monessakaan reseptissä ollut. Ilmeisesti ruuat nyt vaan piti osata valmistaa, itsestäänselvyyksiä oli turha kirjoittaa.

Äitini oli loistava ruuanlaittaja. Olen saanut kasvaa kodissa, jossa meitä on hellitty vastaleivotulla leivällä, tuoreella pullalla ja jokapäiväisellä kotiruualla Meitä on yhdeksän sisarusta, joten vaikka kotitalonsa ruokamääriin äitini ei tarvinnut yltää, aikamoisia annoksia päivässä hänkin joutui valmistamaan.

Aina lauantaisin siivoamisen ohella äidilläni oli leipomispäivä ja silloin paistuivat pullien ohella sämpylät koko viikoksi. Aina kun päivälliseksi  oli keittoa, jälkiruuaksi oli lettuja. Niitä pieniä, voissa paistettuja, rapeareunaisia – niin minä sen muistan ja haluan muistaa. Äitini oli suurimmaksi osaksi kotiäiti ja se osaltaan toki mahdollisti tämän. Mutta äitini väsymätön ahkeruus oli suurin syy: hän jaksoi touhuta aamusta iltaan väsymättä ja valittamatta. 

Vasta kun on saanut omat lapset ja yrittänyt helliä heitä edes murto-osalla siitä, mitä sai omalta äidiltä, on ymmärtänyt hänen työmäärän ja oppinut arvostamaan sitä. Näitä äidiltäni oppimiani vanhan ajan keinoja, konsteja, reseptejä ja työtapoja tuotuna tähän päivään olen ajatellut blogi-teksteissäni jakaa teille, Ullakon omaa slogania mukaillen. 

Äläppä huoli, seuraavalla kerralla saat ohjeet maailman parhaaseen sokerikakkupohjaan!

 


Äläppä huoli oli äitini paljon käyttämä sanonta. Sillä saattoi aloittaa minkä tahansa asian  kertomisen. Äläppä huoli, son lähettävä kauphan (kauppaan). Äläppä huoli, son ruoka-aika. Äläppä huoli, son viikon päästä joulu. 

Lue koko viesti

Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot